Olen nyt vaihtoni loppusuoralla, enää reilut pari viikkoa
jäljellä. Tunteeni vaihdon suhteen ovat heitelleet laidasta laitaan. On
tuntunut, että aika matelee ja mikään ei onnistu, mutta on ollut myös hetkiä,
joita olisin halunnut pidentää ja jolloin olen ajatellut, etten halua palata
Suomeen tylsän suomen kielen pariin.
Vielä pari viikkoa sitten tunteeni kotiinpaluun suhteen
olivat hieman ristiriitaiset: ikävä kotiin tuli hetkittäin mieleen ja tuntui,
etten oikein ole saanut läheisiä ystäviä korvaamaan hetkellisesti Suomen
ystäviä, mutta kuitenkin olin jo sopeutunut Ranskaan, ymmärsin kieltä ja
viihdyin perheessäni todella hyvin. Eilen vietettyämme perheenjäsenteni
syntymäpäiviä suvun vahvistuksella, huomasin, että tunteeni kotiinpaluun
suhteen ovat tällä hetkellä todella ristiriitaiset. Suhteeni perheeseeni,
varsinkin host-vanhempiini, on syventynyt ja alamme tuntea toisemme. Sain myös
mahdollisuuden tutustua ”host-isoäitiini” neljän päivän ajan perheeni ollessa
ulkomailla ja löysin upean isoäidin, jolla on mahtava asenne elämään. Olen siis
saanut toisen kodin ja perheen Ranskasta. Tunnen, että olen tänne tervetullut
milloin vain ja haluan pitää yhteyttä isäntäperheeseeni jatkossakin. Koska
ristiriitaan tarvitaan myös se vastaan oleva tunne, toisaalta haluan jo palata
Suomen kuvioihin. Kahden elämän eläminen on todella vaikeaa, ja koska elämäni
on nyt enemmän täällä Ranskassa, on viime aikoina yhteyden pitäminen Suomeen
jäänyt aina vaan harvemmalle. Kaipaan kuitenkin kovasti omaa kotia, perhettä ja
ystäviä, sekä tietysti rakasta ja nyt todistetusti parasta kouluani ja tanssia.
Sydämeni on nyt siis jakautunut kahteen maahan ja toinen niistä tulee aina
olemaan Ranska.
Olen saanut täältä valtavasti uusia kokemuksia ja paljon
ihania muistoja. Kun nyt miettii, kaikki huonot hetket jäävät jonnekin nurkkaan
ja muistan vain tasaisen hyvän, oikeastaan mahtavan ja ainutlaatuisen ajan
elämästäni. Olen nähnyt Ranskan lisäksi Belgiaa ja Hollantia, käynyt Pariisissa
sateella, ollut Comeniuksen tulovalmennuksessa Toursissa, kävellyt ihanan
Lillen katuja huokaillen, tuskaillut koulussa ja pikkuhiljaa oppinut sen
tavoille. Olen oppinut tuntemaan Armentièresiä ja Lilleä ja pohjois-Ranskan
tärkeimpiä tapoja ja perinteitä. Olen jutellut perheeni kanssa yömyöhään
syvällisiä, syönyt ankkaa ja etanoita, vieraillut perheen ystävillä ja saanut
ystäviä varsinkin toisista vaihto-oppilaista ja sitä myötä majapaikkoja ympäri
Eurooppaa. Samaan aikaan ranskan kielen taitoni on kehittynyt aivan valtavasti
ja oikeastaan se on nyt jo lähes englannin tasolla, tai tällä hetkellä paljon
automaattisempi ja helpompi kuin englanti. Alussa keskustelun seuraaminen oli
äärettömän vaikeaa, melkein mahdotonta, mutta nyt pysyn oikein hyvin mukana ja
voin jopa osallistua siihen. En myöskään alussa ymmärtänyt toisten nuorten
puhetta, mutta nyt voin jopa salakuunnella keskusteluja. Myös huomaan, että
englannin puhuminen on vaikeutunut ja lisään sinne tänne ranskaksi ilmauksia,
koska en enää erota niitä kahta kieltä. Espanjalaista ystävääni lainaten, ennen
vaihtoa osasin puhua ranskaa, mutta nyt olen oppinut ilmaisemaan itseäni.
Niin kuin vaihdossa olleet kaverini varoittelivat, aika
kuluu toivottoman nopeasti. Välillä, varsinkin alussa tuntui, että päivät eivät
vain vaihdu, mutta nyt toivoisin, että saisin ainakin kuukauden lisää
toteuttaakseni kaikki suunnitelmat, joita tulee aina vaan lisää. Haluaisin
nähdä ystäviäni mahdollisimman paljon ja tutustua heihin entistä paremmin,
vaikka tiedän, että niin tehdessäni vain vaikeutan lähtöäni. Haluaisin
myös tavata perheen lähimmät sukulaiset lounaan merkeissä vielä ennen lähtöäni
ja tietysti viettää aikaa perheeni kanssa. Samalla täytyisi ottaa itseä
niskasta kiinni Suomen kouluhommien kanssa, että saa ne ajallaan tehtyä, ja
myös muistaa Ranskan koulu. Ei saa tietenkään unohtaa nauttia viimeisistä
hetkistäni Ranskassa, vaikka voin kyllä vannoa, että palaan tänne, eli
ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi tämä ei jää.
Nyt siis vaan suunnitelmat toteutukseen ja elämästä
nauttimaan, jotta Suomeen palatessa ei jäisi toteutumattomat suunnitelmat
harmittamaan. Kohta nähdään, rasvaton maito ja ruisleipä!
Onnekseni voin sanoa, että ihana host-äitini kutsui illalliselle mun viimeisen illan kunniaks sen äidin, siskon, sen pojan ja sen miehen, eli saman porukan, jolla ollaan jo useammin nähty. Oon tosi ilonen, että pääsen jakamaan mun viimeisen illan niiden ihmisten kanssa!
Vous êtes les top moumoutes <3 |
Sitten ihan pieni miinus tähän kaikkeen on se, että oon taas kipee, mut toivon, että en vietä myös kahta viimestä viikkoo kipeenä niin kun ne kaks ensimmäistä... Koulussa opettajat pistää pistareita toisen perään, mutta koitan nyt olla liikaa niitä stressaamatta ja nautin hyvistä hetkistä ja näistä ihmisistä vielä kun voin. Keskiviikkona mennään tyttöjen kanssa joulumarkkinoille Lilleen ja en kyllä malta oottaa <3 Ja perjantaina jos suunnitelmat toteutuu, olis luvassa jotain läksiäisten tapaista mulle ja slovakialaisille. Tosi yoloo.
Hyvää yötä ja pukeutukaa lämpimästi siellä Suomessa <3
Et pour les francais et bien sür les gens avec qui je parle francais, je vous ferai une traduction en francais dès que j'ai le temps de le faire ;)
Oliko sulla ennen lähtöä koskaan sellasta tunnetta ettet toisaalta olisi halunnut lähteä?
VastaaPoistaJoo oli todellakin, varsinkin pari viikkoa ennen lähtöä, mutta ihan viimeseen iltaan asti tunteet vaihteli laidasta laitaan. Joko halusin pois suomesta tai sitten en vaan millään olisi halunnut lähteä, mutta kuitenkin jossain alitajunnassa halusin tosi kovasti lähteä seikkailemaan.
VastaaPoista