Les petites histoires de malchance

Täytyy sanoo, että välillä tulee hetkiä, jolloin mun ruusuiset mielikuvat Ranskasta ei ihan täsmää todellisuuden kanssa. Välillä se tunne kestää aika kauankin. Kuten esimerkiksi maanantaina ja tiistaina koulussa. 

Mulle oli maanantaina merkattu itsenäistä opiskelua yhdelle tunnille ja menin sitten foyeriin eli semmoseen "oleskelutilaan", jossa ruoka-aikaan on Pasta Bar. No, yritin sitten lähteä vessaan ulkona olevaan rakennukseen, niin vahtikoira hyökkäs kimppuun ja sano, että hei just meni kaks tyttöä vessaan että et sä nyt vielä voi mennä. Esitin sitten häkeltynyttä turistia ja selitin että sori vaan mamma, en tunne talon sääntöjä ja menin oottamaan, että mut päästetään ulos. Ihme kun ei tullut sinne vessaan mukaan.

Olin ihan järkyttynyt ekalla enkun tunnilla, kun opettaja anto läksyks, että pitää valmistaa argumentteja puolesta ja vastaan joko koulupuvuista tai siitä, pitäskö Ranskan osallistua Syyrian sotaan. Suomessa oisin ollut sillein joo okei selvä homma, mutta kun alkutunnista kaikkien piti englanniksi esitellä pari ja suurimmalla osalla meni he ja she sekaisin niin aattelin että juuh mitähän tästä seuraa, kun ei raukoilla edes oo mitään enkun kirjoja. Tiistaina sitten valittiin muutama pari luokan eteen väittelemään ja julkisella nöyryytyksellä korjattiin toisten huonoa kielioppia. Toimii!

Kolmas järkytys (nyt puhutaan vasta maanantaista) oli se, miten ihmeen vaikeeta voi olla antaa kaappi. Ekana päivänä olin ilmoittanut opettajalle, että kyllä, haluan kaapin. Avaintenjaossa mulle ei kuitenkaan avainta ollut laitettu ja niinpä mut ohjattiin kansliaan. Sieltä mut ohjattiin seuraavan ihmisen luo joka sanoi, että ei, tuo host-vanhemman kaapin hinnalle allekirjoittama shekki ei riitä todisteeksi, että sinulla on lupa saada kaappi, vaan tarvitsen vanhemmilta lappusen, jossa suunnilleen polvistutaan ja anotaan kaappia. Eihän siinä, seuraavana päivänä menin kansliaan ja pistin kaikki maholliset laput ja shekit pöydälle ja sanoin, että joko nyt riittäis. Nyt oottelen, että joku monsieur etsii mut ja ilmoittaa, että mulle on avain. Helppoa kun heinänteko.

Noniin sitten tiistai. Mentiin syömään koulun cafeteriaan eli mikähän se on suomeksi... Sieltä saa kaikkia hamppareita, ranskalaisia, täytettyjä patonkeja yms. Päästiin syömään puoli yhden jälkeen ja varttia vaille alko tunti, eli ei mahiksia ehtiä ajoissa tunnille. Odotettiin sitten vielä kaks meidän luokan tyttöö meidän mukaan, että mennään kaikki yhdessä myöhässä. Täällä jos on myöhässä, pitää ensin mennä kansliaan, jossa se kirjotetaan sun reissariin ja sitten mennään tunnille vielä enemmän myöhässä ja opettaja on vielä hullumpi. Meidän tapauksessa kanslia oli luojan kiitos kiinni, joten saatiin "pienemmät vihat". Kun sitten mentiin luokkaan, tytöt selitti, että siellä ruokalassa oli niin isot jonot, ettei päästy syömään ajoissa, ja voi herttileili kun se opettaja räjähti! Ei, meidän ois pitänyt mennä toiseen ruokalaan, jossa ei kuulemma ollut ketään ja ensi viikolla jos ollaan myöhässä, ei päästä koko tunnille. 
Selevä. 
Yritin sanoo sille opettajalle, kun oltiin istuttu, että en ymmärtänyt, mitä se sano kun huusi semmosella vauhdilla, mutta en saanu sanottua loppuun kun se huusi jo, että nyt vähän äkkiä purkka roskiin. 
Selevä. 
Tunti jatkui ja jossain vaiheessa kun se oli sutinut taululle jotain laskuja ihan elämänsä vauhdilla ja antanut läjän tehtäviä, sanoin että en ymmärrä yhtään, mitä pitää tehdä. Tämä madame kohautti vaan olkapäitään ja sanoi, että voi voi, ei oo minun ongelma, nää on viime vuoden asioita. 
Selevä, merci madame. 
Siinä vaiheessa olin ihan räjähtämispisteessä ja päätin, että mulla ei oo enää mitään asiaa sille opettajalle, ja heti kun oli mahdollisuus, sanoin Comeniuksesta vastaavalle opettajalle, että muilla tunneilla menee ihan hyvin, mutta matikassa en ymmärrä opettajan puhetta enkä niitä merkkejä. Ratkaisuna mut koitetaan laittaa vuotta nuorempien eli -98 syntyneiden matikan ryhmään. En varmaan sielläkään osaa mitään, mutta kunhan saisi eri opettajan. Mun perheen äiti tarttu heti tohon "ei oo mun ongelma" -juttuun ja valitti toiselle Comenius-opelle, joka oli ihan järkyttynyt. Onneks mun puolia pidetään täällä!

Koska kolmas kerta ei vielä sanonut mitään, piti tulla keskiviikko. Koulupäivä kesti onneks vaan kahteentoista, se oli mun pelastus. Kotona syötiin ja otin päiväunet ja elämä oli mukavaa. Päätettiin sitten Andrean kanssa lähteä bussilla yhteen ostoskeskukseen tässä lähellä. Menin bussiin, ostin lipun ja menin istumaan. Katoin, että hups en leimannut sitä lippua niin kun seuraavat matkustajat, mut aattelin että njääh ihan sama, ei kukaan tarkista. Valitettavasti onnetar ei ollut ehtinyt mun mukaan, joten eikö sitten tullut tarkastajat bussin kyytiin. Jos ois ollut peili oisin kattonut siihen, että voisin osoittaa syyttävän sormen itseeni. Eipä paljoo auttanut, vaikka niille sedille yritin selittää, että tää on mun eka kerta bussilla Ranskassa ja kukaan ei kertonut, että se vitsin lippu pitää leimata. Sakkohan siitä rapsahti ja kaiken lisäks se ihastuttavan kohtelias setä laitto mulle suomalaisuuteni kunniaks vielä suuremman summan, kun olisi pitänyt, eli 53€. Kyllä siinä vaiheessa elämä lopetti hymyilemisen ja ei ehkä yllätä, että en paljon ostellut siellä ostoskeskuksessa. Paluumatkalla muuten ostin lipun ja leimasin sen. Hauska kone se leimasin.

Kotona ne oli vaan silleen joo ihan sama, ei ne sua voi löytää kun eivät edes koko henkilötunnusta tajunneet ottaa ja osoitekin vanhenee kohta kun muutetaan, joten älä huoli! Ilta oli sitten tosi kiva, täällä oli hauska homopari kylässä ja syötiin pizzaa. Lohturuokaa XD

Tänään on taas rento koulupäivä, eli liikan kaksoistunnit kohta, ja illalla aion tehdä makaronilaatikkoa ja salaattia suomalaiseen tyyliin! Pitää varmaan laittaa enemmän rasvaa ja suolaa kun normaalisti, koska nää on tottunut laittamaan niitä ihan ronskilla kouralla.

Parempaa loppuviikkoa mulle, ihanaa loppuviikkoa kaikille ja lukekaa ahkerasti kokeisiin ;)